1. Älä kokeile anaaliseksiä, jos et oikeasti halua. On täysin eri asia tehdä se omasta kokeilunhalusta (vaikka valtavaa paloa siihen ei olisikaan) kuin suostua siihen painostettuna kumppanin toimesta. Jos olet tasa-arvoisessa, rakastavassa parisuhteessa, voi olla että haluat kokeilla sitä – tai sitten et. Joka tapauksessa, sinun mielipiteesi on 100% oikea. Jos kumppanisi jatkaa painostusta vaikka olet kieltäytynyt ajatuksesta lopullisesti, haistata hänelle pitkät.

2. Vaikka olisit avioliitossa, kondomi on hyvä ajatus. Se estää suolistobakteerien leviämistä. Seksitutkija ja lääkäri Emily Morse ohjeistaa pitämään puhdistuspyyhkeitä lähettyvillä ja vaihtamaan kondomin AINA siirtyessä ykkösestä kakkoseen (emättimestä peräaukkoon) ja päinvastoin.

3. Oikeanlainen liukuvoide on moninverroin tärkeämpää kuin se on tavallisessa yhdynnässä, vaikka se on tärkeää siinäkin. Olet saattanut kuulla, että liiallinen liukasteen käyttö poistaa eritoten miehestä hyvältä tuntuvan kitkan. Tuo on ainakin anaaliseksin osalta täyttä soopaa, sillä liukastetta ei voi koskaan olla liikaa.

4. Ohuiden vesipohjaisten liukuvoiteiden ja paksumpien väliltä valitse jokin paksumpi liukaste, sillä ne eivät kuivu niin nopeasti. Valikoimassamme on rutkasti erilaisia liukastetuotteita nimenomaan anaaliseksiin.

Öljypohjaiset liukuvoiteet tuottavat hieman päänvaivaa pois pestessä. Lisäksi kaikista tuhdimmat öljypohjaiset tuotteet saattavat viedä tuntoa pois liiaksi, mikä ilmenee miehellä orgasmin saavuttamisen vaikeutena - saattaapa se jäädä saavuttamattakin.

5. Kärjen sisään saaminen sattuu eniten, sillä peniksen kärki on sen levein osa. Kun se on sisällä, homma helpottuu ja tuntuu paremmalta. Muistatko kuinka paljon tavallinen seksi aluksi sattui? Anaaliseksissä on vähän sama juttu.

6. Rentouta peräaukon lihakset mahdollimman rennoksi, aivan kuin käydessäsi kakkoshädällä.

7. Tulet säikähtämään ja luulet ulostavasi, vaikka et olisikaan. Eroa on erittäin vaikea tuntea, mutta todennäköisimmin et kuitenkaan ulosta. Jos ulostetta kuitenkin ilmaantuu, älä hätäile - se ei ole niin vakavaa. Kumppanisi täytyy myös ymmärtää tämä tosiasia, sillä hän on halunnut anaaliseksiä.

8. Voit maata mahallasi, kokeilla doggystyleä tai lähetyssaarnaajaa – ja tuo järjestys on useimmilla vähiten sattuvasta kivuliaimpaan asentoon. Anuksesi voi vahingoittua, jos käytätte asentoa joka sallii penetroitumista enemmän kuin kehosi on vielä valmis ottamaan vastaan. Aloittelevat voivat kokeille myös lähetyssaarnaajaa niin, että vastaanottaja on päällä. Tällöin tilanne on molemmille rentouttavampi, sillä allaolevan ei tarvitse pelätä vahingoittavansa kumppaniaan, joka taas saa määrätä tahdin vastaanottajana.

Älä pelkää kumppanisi pettymistä jos haluat edetä hitaasti ja hellästi. Et ole tylsä nyhverö, joka lyttää kumppanisi pornosta saadut mielikuvat vauhdikkaasta hanurin tööttämisestä, vaan olet mahtava kumppani - varsinkin jos anaaliseksi ei ollut alunperin omalla suosikkiasioiden listallasi.

9. Kuten pissaaminen heti seksin jälkeen virtsaputkentulehduksen välttämiseksi, on hyvä mennä vessaan myös heti anaaliseksin jälkeen. Todennäköisesti koet siihen myös tarvetta. Tutustut kokeilun yhteydessä myös ilmavaivoihin, jotka eivät kuitenkaan ole niitä perinteisiä ilmavaivoja. Toisin kuin etupuolella syntyvät ilmavaivojen kaltaiset äänet, takapuolella niiden ilmaantuminen saattaa kestää muutamia tunteja. Älä häkelly, tämä on normaalia.

10. Jos inhoat sitä, älä koskaan enää tee sitä. Tiedät kyllä ensi kokeilulla mikäli et enää koskaan halua anaaliseksiä – ja jos et halua, se on täysin ok. Jos et kuitenkaan inhonnut sitä ja nautit partnerisi siitä saamasta mielihyvästä, voit ehkä kokeilla sitä uudelleenkin?

Muista liukuvoiteet!